Nämä ovat meidän tarinoitamme

Eri puolilla Eurooppaa yhdessä.eu-yhteisön jäsenet tarttuvat toimeen järjestämällä tapahtumia ja toimintaa sekä osallistumalla niihin. Jotkut ovat antaneet mielipiteensä Euroopan tulevaisuudesta, toiset ovat oppineet uusia taitoja. Heidän kokemuksensa ovat muuttaneet maailmaa – ja heidän elämänsä. Tutustu heidän tarinoihinsa.

Esillä

Natascia levittää tietoa EU:n toiminnasta

Liityin yhdessä.eu-yhteisöön samalla, kun osallistuin #tälläkertaaäänestän-kampanjaan. 

Lue koko tarina About Natascia levittää tietoa EU:n toiminnasta

Näytetään 4/13 tarina(a)

Tuodaan EU lähemmäs sen alueita

Yhdessä.eu:hun liittymisen myötä pääsee osaksi yhteisöä, jolla on tarkoitus. Liityin siihen vuonna 2020 ja olen päässyt järjestämään monenlaisia tapahtumia ja tuomaan Euroopan unionia lähemmäs Baskimaata (ja päinvastoin!). Parasta on epäilemättä se, että pääseen tapaamaan muista eurooppalaisista kaupungeista tulevia ihmisiä, joilla on aivan samat huolenaiheet, kuin minulla. 

Yhdessä.eu on iso osa Euroopan nuorison vuotta 2022

Sain tietää yhdessä.eu-yhteisöstä sosiaalisen median kautta. Pidin heidän tapaansa kertoa Euroopasta hyvin kiinnostavana, ja liityin yhdessä.eu-yhteisöön heti löydettyäni sen.

Queres saber como é fazer parte dos Unidos.eu?

unidos.eu é uma comunidade pan-europeia que encoraja a participação de todos na democracia. Participam no processo político ou promovem a importância de votar – unidos, para que a União Europeia seja um lugar de democracia.

Ystäviä, tapahtumia ja osallistumista: tätä on yhdessä.eu Antonille

Päätin osallistua yhdessä.eu:hun, koska sen kautta kansalaiset oppivat osallistumaan parlamentin toimintaan ilman hierarkioiden asettamia ehtoja. Se on yhteisö, jossa edustuksellisuus kytkeytyy osallistumiseen ja vaikuttamiseen.