Aika toimia yhdessä  Liity mukaan yhdessa.eu:hun

yhdessa.eu on eurooppalainen yhteisö, joka kannustaa kaikkia osallistumaan aktiivisesti demokraattiseen toimintaan.

Nuoret ympäri Eurooppaa ovat päättäneet ottaa osaa Euroopan unionin kehittämiseen. Olipa kyse osallistumisesta yhteiskunnalliseen toimintaan tai kampanjoinnista äänestämisen puolesta, yhdessä voimme auttaa demokratiaa toimimaan Euroopan unionissa.

Miksi minun kannattaa liittyä mukaan?

Tarinat